torstai 5. heinäkuuta 2012

Raskaustesti Vauva-lehdestä

Kaikki Vauva-lehteä lukevat tietävät, että joka lehden lopusta löytyy pieni Raskaustesti niminen osio, jossa on esitetty muutamia toteamuksia/myyttejä raskaudesta ja joka numerossa on aina eri odottava äiti vastaamassa näihin oman kokemuksensa perusteella. Itse innostuin tästä ideasta ja nyt saattekin lukea mun version Raskaustestistä!

Olen nähnyt erikoisia unia.

Näen muutenkin paljon outoja unia, joten en koe että raskausaikana ne ovat muuttunet yhtään erikoisemmiksi.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.

Joinain päivinä kyllä ja joinain ei, riippuu täysin millainen olo on muuten. Vaikka olen turvonnut jaloista jonkin verran ja saanut muutamia raskausarpia koen itseni aivan yhtä kauniiksi kuin ennen raskautta.

Pesänrakentamisviettini on kiivaimmillaan.

Varsinaista pesänrakentamis viettiä en ole kehittänyt, mutta välillä saan kunnon siivousvimmoja, joskus saan missiokseni pyyhkiä kaikki asunnon pölyt ja joskus taas ryhdyn siivoamaan kylpyhuonetta.

Itkeskelen katsoessani televisiota.

Ja paljon! Niin iloiset kuin surulliset asiat saavat mut nyyhkimään oikein urakalla. Nauroin hieman itselleni kun rupesin itkemään onnesta katsoessani Oprahin jaksoa jossa 28 morsiammelle lahjoitettiin Vera Wangin häämekot... Itkeminen tosin ulottuu muuallekkin kuin television katseluun, sen voi laukaista nykyään melkein mikä vaan.

Mummot ohittavat minut suojatiellä.

Hmm, ei nyt varsinaisesti. Joskus liikun hyvinkin ripeästi ja reippaasti, kun taas toisina päivinä suorastaan vierin eteen päin.

Hyvä äiti on kotona pitkään.

Itse aion olla ainakin vuoden kotona vauvan kanssa, mutta tietenkin jokainen äiti päättää äitiyslomastaan itse. Koen että hyvä äiti on sellainen joka äitiysloman pituudesta huolimatta antaa lapselleen paljon rakkautta ja kiintymystä.

Tiedän miten haluan synnyttää.

Haluan normaalin alatiesynnytyksen ja ehdottomasti epiduraalipuudutuksen. Uskon että se ja lämpimät suihkut auttavat mut synnytyksen läpi. 

Ps. 

Vaikka raskauden myötä on tullut paljon negatiivisiakin asioita, kuten aivan järkyttävät pää- ja selkäsäryt sekä nivelten inhottava löystyminen, pakko sanoa että rintojen kasvua en pistä pahaksi :D

Painoni on noussut

7kg

Nukun vuorokaudessa

n. 10h

Arvelen että lapseni syntyy 

viikolla 35-36

Kutsumme lasta nimellä

muksu, vauva, poika


Ps. tänään tuli raskausviikko 30 täyteen! Eli ei enää kauaa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti