torstai 22. marraskuuta 2012

Tukholman ostokset

Oltiin siis Leevin kanssa viime viikolla pikku reissulla Tukholmassa. Lähdettiin torstaina 15. päivä laivalla Helsingistä ja perjantai aamuna olimmekin sitten perillä. Koko perjantai päivä menikin mihinkäs muuhun kuin kaupungilla kiertelyyn ja shoppailuun. Paljoa ei tullut osteltua, mutta laatu korvaa määrän  :)

Maissa tuli kierreltyä kaikki mahdolliset kaupat, mutta ostoskassien kanssa käveltiin pihalle vain parista paikkaa, Hollisterilta ja Åhlensilta.
Hollisterilta mukaan tarttui ihanan lämmin huppari, pitkähihainen t-paita ja hopeinen neule jotai voisin pitää vaikka joka päivä!

Kosmetiikka puolikin sai mukavasti täytettä, kun maista löytyi Åhlensin oma itseruskettava. Tätä on kehuttu niin paljon naapurimaamme blogeissa, että halusin ehdottomasti ostaa ja kokeilla. Laivan tax-freestä poimin mukaan uuden Lumenen kulmakynän ja Lancômen meikinpoistoaineen. Chanelin Vitalumiére Aqua meikkivoiteen sain sen sijaan Leeviltä kihlajaislahjaksi, sattui kerran meidän merkkipäivämme olemaan juuri tuolloin sunnuntaina, kun saavuimme takaisin Helsinkiin.

Itse olen tosi tyytyväinen mun Ruotsin löytöihin, mitä mieltä te olette? :)

4 kommenttia:

  1. Kun olet testannut tuota itseruskettavaa, voisitko tehdä siitä jonkinlaisen postauksen että miltä iholla näytti ja tuntui jne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tottakai! Mietin aiemmin itsekkin vastaavanlaista postausta ;)

      Poista
    2. Jee loistavaa! ;)

      Poista
  2. Toi hopea neule näyttää kyllä ihanalta :)

    http://jeanettehansen.blogspot.fi

    VastaaPoista