lauantai 9. marraskuuta 2013

Hiusvinkkejä

Heipsan! Tässä on viime päivät menneet pienessä ärsytyksessä, kun kovasti olisi halunnut jostakin tulla teille kirjoittamaan, mutta kun päässä lyö tyhjää aiheen suhteen niin minkäs teet. Kun ei kulje, niin ei kulje. Mulle tulee itseasiassa aika usein tämän bloggailun kanssa samanlaisia ajatuskatkoja, kun ei sitten millään keksi mistä sitä nyt lähtisi oikein kirjoittamaan tai ottamaan kuvia. Silloin on vain pakko ottaa tällainen paussi ja antaa olla, niin kyllä ne ideat sieltä taas pikkuhiljaa alkaa tulla. Kyllähän mä teille saisin kirjoitettua vaikka minkälaisia romaaneja siitä, mikä tiskiaine on paras tai miten saada ne inhottavat tummat raidat pois muovimatosta, tai vaikka miksi Libero-vaipat on meidän suosikkeja, mutta se nyt ei taida kiinnostaa ketään! Meidän elämä on tällä hetkellä niin rauhallista, että siitä kirjoittelu saattaa kuullostaa jonkun ei-perheellisen korvaan vähän tylsältä (vaikka eihän se meille sitä ole). Mä käyn tällä hetkellä koulua kotoa käsin, käyn ruokakaupassa tuulipuvussa, pari kertaa viikossa salilla ja kerran viikossa vauvauinnissa perheen kanssa. Loput ajasta oleskellaan kotona tai sukulaisilla, tehdään yhdessä ruokaa, siivoillaan ja sisustetaan asuntoa ikuisuus projektina. Joten, voitte vain kuvitella, että pieni writer's block saattaa iskeä aina ajoittain! Ompas muuten koomista puhua inspiraation puutteesta, kun katsoo miten hyvin sain nyt loihdittua teille tekstiä, hyvä minä!

Nyt kuitenkin siihen pointtiin, eli hiuksiin. Hitsi, olisin halunnut laittaa teille kuvan omasta kuontalostani, mutta huolettomalla kotinutturalla se ei olisi oikein ajanut asiaansa. No, kaikki aikanaan. Syy miksi haluan jakaa teille pieniä vinkkejä hiustenhoitoon on se, että näitä tuotteita ja kikkoja käyttämällä olen saanut oman tukkani niin hyvään kuntoon, että en edes muista milloin mulla on ollut viimeksi näin terveet hiukset. En siis halua mitenkään leveillä, mutta piru vie olen ylpeä hiuksistani ja siitä, miten hyvässä kunnossa ne ovatkaan! Päätin nyt näin ihan simppelisti ranskalaisilla viivoilla listata teille muutaman vinkin.


- Syntymäpäivälahjaksi saamani IDHairin RepairCharger shampoo ja hoitoaine ovat parhaat hiusten pesuaineet koskaan! Ensinnäkin tuotteet tuoksuvat ihan älyttömän herkulliselle, mutta ne myös jättävät hiukset aivan silkin pehmeiksi. Niissä on myös itsessään lämpösuoja, joten erillistä suojaa ei välttämättä tarvitse käyttää. Näitä en muuten ikinä vaihda!

- Hiusten pesusta puheenollen, itse koitan pestä hiukset aina mahdollisimman harvoin, ehkä 2-3 kertaa viikossa. Tämä on yksi tärkeä seikka omassa hiusten hoidossa. Joku saattaa ajatella, että yök hiuksethan rasvoittuu ihan hirveästi jos niitä pesee noin harvoin. Päinvastoin, jonkin ajan kuluttua hiukset kyllä tottuvat pesurytmiin, eikä niitä sen jälkeen tarvitsekkaan pestä useammin.

- Hiuksia pestäessä levitän shampoota vain juuriin, latvoihin shampoo valuu pakostakin huuhdeltaessa, joten en ole kokenut tarpeelliseksi hinkata jokaista milliä puhtaaksi. Huuhtelen myös pääni aina mahdollisimman kylmällä vedellä, se tekee hyvää hiuksille. 

- Hoitoainetta pidän latvoissa aina vähintään sen 5 minuuttia, joskus vielä pidempäänkin, vähän niinkuin hiusnaamio tyyliin. Ja tietenkin se huuhtelu aina kylmällä vedellä. 


- Pesun jälkeen levitän hiuksiini aina hiusöljyä, tällä hetkellä käytössä ehdoton lemppari, renewing moroccan argan oil Organixilta. 

- Itse olen luopunut melkein kokonaan suoristusraudan ja föönin käytöstä, mutta silloin kun hiukset pitää saada hieman nopeammin kuivaksi, käytän Schwarzkopfin lämpösuojaa. Lämpösuoja on mulle sellainen must tuote, että jos sitä ei ole, niin sitten ei kosketa fööniin tai rautaan! Eikä muuten ole enää kaksihaaraisia!

- Vitamiinit, terveellinen ruokavalio ja vesi on tärkeitä seikkoja, kun puhutaan mun hiustenhoidosta. Oon tässä hetken ollut pienellä "vesikuurilla", jossa pyrin siis juomaan sen 8 lasia vettä päivässä ja oon jättänyt limpparit, sun muut makeat mehut ihan minimiin. Mulla tämä on auttanut sekä hiuksiin, että ihoon. 


- Sitten se hiusten harjaaminen. Tangle Teezerin oston jälkeen ei ole edes tarvinnut miettiä normaali harjoihin paluuta, tätä en nimittäin vaihda! TT siloittaa takut ilman repimistä ja kiskomista, joten hiusten lähtö harjatessa on tällä kapistuksella ihan minimissä. Kokeilkaa, jos ette vielä tähän mennessä ole!

- Sitten viimeisimpänä värjäys. Yksi fiksuimpia tekoja hiusteni suhteen, oli käydä kampaajalla ja palauttaa se oma luonnollinen väri. Pitkä oli tie, mutta nyt oon tosi tyytyväinen. Siitä mustasta, mikä mulla oli vielä raskausaikana lähdettiin siis liikkeelle ja pikkuhiljaa raitoja laittamalla saatiin väriä vaaleemmaksi. Missään vaiheessa ei siis vedetty koko päätä vetyperoksidilla, vaan hellävaraisesti raidoitettiin. "Välivaihe" olikin tämän takia oikein siedettävä, sillä hiukseni eivät missään vaiheessa olleet mitenkään värinpoiston-oranssit. Kesän jälkeen oli väri vihdoin tarpeeksi vaalea, että siihen kampaaja heitti sitten viimoisen kerran värin ja jonkin sortin sävytteen. Edellisestä kampaaja kerrastani on siis jo yli 2 kuukautta ja juurikasvua ei ole! Kaikista parasta tässä on, että tää mun oma väri on oikeasti ihan täydellinen, enkä vois tykätä siitä yhtään enempää.


Tässä siis muutama vinkki/tapa miten itse pidän huolta hiuksistani ja mitä suosittelen muillekkin! Toivottavasti joku saa näistä jotain apua :) Mitä kikkoja te käytätte teidän hiusten hoidossa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti