torstai 28. marraskuuta 2013

Joululahjoja miehelle

Vaikka lahjojen saaminen on toki ihanaa ja jännittävää, niiden antaminen on vielä sitäkin mukavempaa! Itse tykkään lahjojen hankkimisesta varsinkin sille paremmalle puoliskolle. Ja vaikka itse sanonkin, aika onnistuneita paketteja olen onnistunut Leeville hankkimaan, oli sitten kyse joulusta tai syntymäpäivästä. On tullut hankittua Gantin kello, iPhone, vaatteita, kirjoja ym. Edelleen hankinnat ovat lähes kaikki jokapäiväisessä käytössä, joten voidaan varmaan sanoa, että hyviä lahjoja olivat!

Vaikka joskus lahjojen osto tuottaa hieman päänvaivaa, on mulla tänä jouluna aikas selkeät sävelet mitä pukinkonttiin pitää hankkia. Niitä en kuitenkaan täällä paljasta, ettei yllätys mene aivan pilalle :) Kokosin teille kuitenkin pienen kollaasin hyvistä joululahjoista, joko poikaystävälle, veljelle tai isälle. Ja koska jokaisen lahjaidean hyväksytin Leevillä, pitäisi listan olla vielä ihan laadukaskin ;)



Tänä vuonna poikaystävää voi siis helposti ilahduttaa vaikkapa uudella pehmoisella kylpytakilla tai hänen lempisarjansa dvd-boksilla. Jos puolisosi on urheilullinen, mikset ostaisi hänelle uusia treenikenkiä? Vaatteet ja muut käyttötavarat esim. lompakot ja kellot, ovat aina tarpeellisia, joten ne ovat myös oivia lahjaideoita. Jos vielä viitsit panostaa laatuun, voit olla varma että lahjoista riittää iloa vielä tulevinakin vuosina! Toivottavasti tästä kollaasista oli apua edes jollekkin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti