sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kipeää joulunodotusta

Moikka! Tässä on tullut muutama päivä pidettyä tahatonta blogihiljaisuutta. Onnistuin nimittäin juuri sopivasti ennen joulu tuloa nappaamaan itselleni jostain oksennustaudin. Vietin koko torstain ja perjantain välisen yön vessassa ja aamulla olo oli kyllä sen mukainen. Kuumekkin oli noussut 38 asteeseen. Nukuttua kun en kyseisenä yönä saanut kuin pari tuntia enempää, perjantai menikin sitten suurilta osin sängyssä peiton alla. Nyt olo on kuitenkin jo paljon parempi ja kuumettakaan ei enää ole. Maha tosin ei kestä vielä kuin pieniä määriä mehua ja jugurttia, mutta eiköhän sekin siitä pikkuhiljaa ala helpottamaan. Toivottavasti ainakin jouluun mennessä, vaikka minähän syön kinkkua vaikka kuinka tekis kipeää! Mulla on viimeksi ollut oksennustauti 6 vuotta sitten ja se on kyllä maailman kamalin tauti, hyi olkoon. Onneksi sentäs Leevi ja Jerry säästyivät tartunnalta. Ihmeteltiin tossa kyllä sitä, että miten mä aina saan kaikki pöpöt vaikka oon meidän perheessä se tarkin kun tulee kyse esim. käsien pesusta ym. 

Mun oli perjantaina tarkoitus käydä hakemassa vielä yksi viimeinen joululahja Jerrylle, mutta se päivä meni tosiaan ihan muualla kuin shoppaillessa. Saa nähdä jaksanko vielä tänään tehdä pienen happihyppelyn viereiseen Cittariin vai huilaanko vielä tämän päivän kotona ja lähden sitten huomenna liikenteeseen. Veikkaan kyllä itse tätä viimeistä, mutta voi olla että yllätän itseni! Joka tapauksessa, oikein hyvää sunnuntain jatkoa! Enää 3 päivää jouluun, miettikääs! :)

Kuvituksena saa nyt toimia meidän perheen ensimmäinen joulukuusi! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti