perjantai 23. lokakuuta 2015

Louis Vuitton Unboxing

Viime viikolla oli syysloma ja me oltiin varattu lauantai-sunnuntai vietettäväksi Helsingissä. Vietettiin Leevin kanssa kahdestaan pieni synttäriviikonloppu, sillä molemmat täytimme vuosia ihan vähän aikaa sitten. Reissu alkoi lauantai aamupäivällä I Love Me -messujen merkeissä ja jatkui mm. shoppailun, Sami Hedbergin stand up-show'n, ulkona syömisen ja kaupungilla kiertelyn parissa. Koko viikonloppu oli erittäin mieluisa irtiotto arjesta ja se päätti oikein onnistuneesti koko syysloman. 
Itse ainakin odotin koko reissua pitkään kuin kuuta nousevaa ihan jo pelkästään Sami Hedbergin keikan ja kahdestaan olonkin takia, mutta lauantaipäivään olimme suunnitelleet vielä yhden ohjelmanumeron, joka teki lomasta vieläkin paremman.. Nimittäin käynti Espan Louis Vuittonilla! Olin säästänyt jo pidemmän aikaa ja saanut Leeviltä syntymäpäivälahjaksi hieman shoppailurajaa, joten päätin, että tällä reissulla toteutan haaveeni Neverfullista. Menimme siis lauantai iltapäivällä liikkeeseen, jossa ovimies avasi meille oven ja kaksi myyjää tervehti heti sisään astuessamme. Ruuhkaa ei ollut, joten saimme heti palvelua. Myyjänämme toimi erittäin ystävällinen aasialaistaustainen nainen, jonka kanssa asioimme englanniksi. Hän toi minulle varauksessa olleen Neverfullin, jota siinä sitten aikani peilin edessä mallailin. Kaikesta haaveilusta huolimatta, laukku ei tuntunutkaan omalta ja kyllähän se muodoltaan muistutti hyvin paljon jo omistamaani Michael Korsin Jet Settiä. Leevi sitten ehdotti, jos katsoisin jotain muuta budjetilleni sopivaa laukkua. Mielessäni oli oikeastaan vain yksi isompi laukku, johon olin kuvissa tykästynyt tuon Neverfullin lisäksi...


Kyseessä on siis Delightful PM Damier Ebene! Kuten sanoin, olin ihastellut tätä laukkua jo kuvissa, mutta kyllä se oli livenä vielä upeampi. Mietin alkuun tämän PM ja isomman MM koon välillä, mutta MM oli omiin tarpeisiini hieman liian iso, toisinkuin tämä PM koko, joka on omiin raameihini juuri sopiva. Kuosi oli tietenkin helppo päätös, sillä Damier Ebene on ehdoton lempparini kaikista LV:n kuoseista. DE kuosiin kuuluva punainen sisus löytyy myös tästä laukusta ja se sopii mielestäni ihan älyttömän hyvin tuohon ruskeaan ruutukuvioon. Toisin kuin Neverfullissa, tästä laukusta löytyy kahden ohuen olkahihnan sijaan yksi leveä hihna, joka on mielestäni todella mukava olalla. Kauniina yksityiskohtana laukusta löytyy virlä upea kullattu avainklipsi/laukkukoru. Delightful uudistui jonkin aikaa sitten ja tämä avainklipsi on yksi uusista ominaisuuksista. Itselläni tämä toimittaa laukkukorun virkaa, sillä laukun sisältä, vetoketjutaskun alapuolelta löytyy d-rengas, johon saan näppärästi kiinnitettyä avaimeni. Laukkua olen nyt siis kerinnyt käyttämään vain parin päivän ajan, mutta en kyllä voisin olla yhtään tyytyväisempi valintaani! Malli on omaan käyttööni aivan täydellinen! 
Pakko vielä mainita tähän loppuun, että asiakaspalvelu liikkeessä oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta Espalla ja odotukseni olivat korkealla. En onneksi joutunut pettymään, päinvastoin! Saimme istua rauhassa pöydän ääressä skumppaa juoden, kun myyjämme esitteli meille haluamiamme tuotteita, edes maksutilanteessa ei tarvinnut liikkua kassalle. Saimme juoda juomamme rauhassa sillä välin kun myyjämme valmisteli ostokseni ja lopulta ostoskassi kannettiin puolestani ovelle asti, jossa ovimies avasi meille taas oven ja poistuimme lopputervehdysten saattelemina tyytyväisenä liikkeestä. Ei voi muuta kuin olla tyytyväinen! 

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

New Eyewear x2

Sain silmälasit aika tarkalleen kaksi vuotta sitten. Valitsin ensimmäiset lasini Instrumentariumilta ja käytin niitä sekalaisesti piilolinssien kanssa aina kun lähdin kotoa. Kuitenkin noin puolisen vuotta sitten siirryin lähes kokonaan piilolinsseihin, sillä lasit alkoivat painaa nenääni ja jo alle tunnin käytön jälkeen sain päänsärkyä lasien huonosta istuvuudesta. Olin käynyt säädättämässä laseja useaan kertaan, mutta niistä oli vain yksinkertaisesti tulleet omaan joka päiväiseen käyttöön liian painavat. Silmälasit viruivatkin laatikossa pitkän aikaa ja piilareihin upposi helposti kolmisenkymppiä kuukaudessa...
Noin kuukausi sitten kävin näöntarkastuksessa ja sain tuomion, että näköni on hieman huonontunut. Uusien lasien osto sopi kyllä paremmin kuin hyvin! Kiertelin eri silmälasiliikkeitä ja löysin lopulta mieluisimmat kehykset Specsaversilta. Ne olivat täydelliset: muoviset, neutraalin väriset, läpinäkyvät ja ennenkaikkea kevyet. Koska Specsaversilla oli meneillään kampanja "valitse 2 maksa 1", valitsin lasien lisäksi vielä uudet aurinkolasit vahvuuksilla. Olen niin ihastunut uusiin laseihin, että piilolinssitkin ovat jääneet ihan unholaan!


Osiris Sandro
Tommy Hilfiger Sun Rx 14

Mitäs sanotte uusista laseista? :)

maanantai 12. lokakuuta 2015

7 asiaa joita et tiennyt vielä minusta

Moikka vaan pitkästä aikaa! Blogi on nyt viime aikoina jäänyt ihan heitteille uuden arjen aloittamisen myötä. Pitkät koulupäivät ja siihen päälle vielä kotityöt vievät päivästä aika paljon aikaa, ja helposti saattaa mennä kokonainen viikko, etten avaa tietokonetta laisinkaan. Nyt kun vapaa-aikaa ei ole enää rajaton määrä, arvostaa sitä ihan eri tavalla. Blogia ei tule hirveästi mietittyä, saati sitten postausideoita! Nyt mä olen kuitenkin tämän viikon syyslomalla ja ajattelin ottaa nyt tehtäväkseni väsätä teille pari postausta ja mahdollisesti ajastaa muutaman myös seuraaville viikoille. 

Ajattelin tähän väliin tehdä teille taas tällaisen "mitä et tiennyt vielä minusta"-postauksen. Näitä on niin kiva lukea muiden blogeista ja tällä hetkellä kuvasaldoni mihinkään muuhun on ihan nollassa! Tämänlaisia postauksia on aikojen saatossa tullut tehtyä useampia, joten nyt voi olla aika hankalaa keksiä mitään uutta, mutta yritetään nyt kuitenkin!

1. Laulan aina ajaessani autoa. Ja tarkennan sen verran, että aina kun ajan yksin. Jos radiosta tulee jokin tosi menevä biisi, laitan volat täysille ja laulan tunteella. Liikennevaloissa on kyllä pakko paussi, täysillä jammailu toisen katsoessa viereisestä autosta olisi mulle liian noloa!

2. Syön ihan älyttömästi suklaata. Vähintään yksi levy menee viikossa, siihen lisäksi satunnaiset patukat ja nutella+riisikakku yhdistelmiä menee viikoittain . Myös aina jos teen lättyjä, laitan päälle nutellaa hillon sijasta. Oon ihan koukussa suklaaseen. Pidän kuitenkin samaan aikaan huolen että syön muuten säännöllisesti ja monipuolisesti, joten ainakaan vielä ne kaikki suklaat eivät näy vaa'assa. *Koputtaa puuta*

3. Katson todella vähän normi televisiota. Seuraan tällä hetkellä vain kolmea tv-sarjaa ja nekin katson yleensä iPadilta tai puhelimesta pari päivää myöhemmin. Meillä on AppleTv:ssä Netflix ja Viaplay, joten niitä tulee katsottua enemmän.

4. Tykkään katsella ja seurailla muita ihmisiä. Tämä kuullostaa nyt tosi creepyltä, mutta mun mielestä on tosi mielenkiintoista välillä seurata miten muut ihmiset käyttäytyy ja onko heillä joitain maneereja, varsinkin sellaisia ihmisä joita näet usein, esim. koulukavereita. On hauska huomata, että jollain luokkakaverilla on jokin tapa/refleksi mitä hän tekee, esim. hermostuessaan.

5. Perunamuussissa on pakko olla ketsuppia. En muista mistä tämän tavan oikein nappasin, mutta aina kun on ruokana perunamuussia, siihen on pakko laittaa ketsuppia. Oon niin tottunut tähän muussi ketsuppi -yhdistelmään, että muussi ei enää maistu "oikealle" ilman ketsuppia.

6. Oon kunnon vilukissa. Palelen ihan joka paikassa. Muut valittaa että on kuuma, niin mä oon ihan kananlihalla. Tälläkin hetkellä on kääriytyneenä pörröiseen neuletakkiin. Ulos haluaisin ottaa jo käyttöön toppatakin, mutta sitten en tule talvella pärjäämään. Kerrospukeutuminen on siis tällä hetkellä se juttu!

7. Olen ollut jo kesästä asti ihan totaalisen koukussa Angry Birds Fight -peliin. Alunperin Jerry latasi ko pelin iPadiin itselleen ja me ruvettiin sitä sitten yhdessä pelaamaan. Jerry ei siitä niinkään innostunut, mutta mä jäin ihan koukkuun ja latasin sen myös itselleni.


lauantai 3. lokakuuta 2015

Testissä Lash P7 -ripsiseerumi

Puolen vuoden yhtäjaksoisen käytön jälkeen luovuin volyymiripsienpidennyksistä noin parisen viikkoa sitten. Ei ollut mikään kovinkaan suuri yllätys, kun näin pitkästä aikaa omat luonnolliset ripseni ja ne olivat aivan nysät. Tällä kertaa olin kuitenkin varautunut tähän kasvatusoperaatioon ja tilannut pienen apurin muutamaa viikkoa aikaisemmin. Olen jo pitkään halunnut testata ripsiseerumia ja ryhdyinkin tuossa syyskuun puolella tuumasta toimeen, kun tilasin itselleni Lash P7 ripsiseerumin. 


Olen käyttänyt seerumia nyt aikalailla tasan kaksi viikkoa ja ripset ovat todella kasvaneet näkyvästi. Verrattuna aikaisempiin oman ripsen kasvatusoperaatioihin verrattuna, kasvu on ollut tällä kertaa paljon nopeampaa, joten kyllä seerumilla joku vaikutus on ollut.
 Uskoisin, että ripseni ovat tällä hetkellä omassa maksimissaan (=siinä pituudessa mihin ne ilman seerumian käyttöä jäisivät) ja siksi odotankin innolla tulevia viikkoja nähdäkseni mihin tämä seerumi ihan oikeasti kykenee! Olen tähän asti ottanut valokuvat käytön ensimmäiseltä päivältä sekä nyt kun kaksi viikkoa tuli täyteen. Aion jatkaa kuvien ottamista aina kahden viikon välein ja päivittää teille vaikkapa kahden kuukauden rajapyykin kohdalla, millaista kasvua on tuon kahden kuukauden aikana tapahtunut. Pysykäähän siis jatkossa kuulolla! Itselläni on ainakin todella kovat odotukset!



Oletteko te käyttäneet koskaan ripsiseerumia? 

perjantai 11. syyskuuta 2015

Trench

Viimeiset neljä vuotta olen enemmän tai vähemmän yrittänyt etsiä itselleni beigeä trenssiä. Aina keväisin ja syksyisin olen kokeillut erilaisten vaatekauppojen vaihtoehtoja, mutta sopivaa ei vain ole sattunut löytymään. Monissa takeissa ongelma on ollut lähinnä pituudesta. Olen 164 senttiä pitkä ja monien takkien helmat ovat S tai XS koosta huolimatta olleet liian pitkiä. Jotkut ovat sitten taas olleet liian ohkaisia, niissä ei ole ollu mitään kivoja yksityiskohtia tai ne ovat olleet liian a-linjaisia. Tietysti hinta on myös yksi tärkeä tekijä. Olin melkein jo luopunut toivosta löytää juuri itselleni sopiva trenssitakki, kunnes pari viikkoa sitten kävimme Leevin kanssa Ideaparkissa. Mulla oli vielä viime joululta Mangon lahjakortti käyttämättä ja ajattelin käydä nopeasti piipahtamassa heillä sen jälkeen, kun olimme käyneet ostamassa Jerrylle syysvaatteita. Kauaa en kerinnyt kierrellä kun huomasin rekissä kaksi erilaista trenssiä. Nappasin molemmista oman kokoni ja menin peilin eteen sovittelemaan. Ensimmäisessä helma oli taas kerran liian a-linjainen, mutta toinen sitten... Se oli juuri sopivan kokoinen ja juuri sellainen mitä olen etsinyt! 


Takissa on juuri oikea beigen sävy ja pituus on sopivasti puoleen reiteen asti. Malli on myös tarpeeksi slimmi, eikä helma lähde vyötärön jälkeen levenemään. Takista löytyy mustat tekonahkaiset reunukset ja ne näyttävät tosi kivalta yhdistettynä mustiin nappeihin. Näin takki sopii myös todella hyvin mustien asusteiden, kuten esimerkiksi huivien ja laukkujen kanssa. Vyön soljet vyötäröllä ja hihoissa, sekä taskujen vetoketjut ovat kultaiset. Kaikissa laukuissani on myös kultaiset yksityiskohdat, joten ne näyttävät kivalta yhdessä. Iso plussa tässä takissa oli kyllä juuri nuo taskut, nimenomaan se, että niissä on vetoketjut. Itse en avonaisiin taskuihin ikinä uskalla laittaa mitään. Takissa on myös vuori, joten se on tarpeeksi lämmin kevät/syystakiksi. Tykkään tästä kyllä ihan älytömästi, enkä muita takkeja olen oston jälkeen käyttänytkään :)



tiistai 1. syyskuuta 2015

Birthday Wishlist

Omat 22-vuotis synttärit ovat tarkalleen kahden viikon päästä siksi halusinkin koota teille pienen lahjatoivelistan kollaasin muodossa. Kollaasi on, jos joku ei vielä huomannut, niin aika LV painoitteinen, sillä olen hurahtanut merkkiin ihan täysin! Jos Leevi näkisi tämän, se saisi varmaan slaagin, mutta omana puolustuksenani mainittakoot, että kollaasi on 80 prosenttisesti puhdasta haaveilua. :) 


birthday


Ensimmäisenä haavelistalla on Adele lompakko, joka on käsittääkseni LV:llakin aika uusi tuote. Canvas tuotteissa en hirveästi monogram kuosista pidä, mutta tähän lompakkoon se sopii mielestäni erittäin hyvin. Adelessa on ihana värikäs sisus ja aina sisuksen kanssa samaa sävyä olevat kaksi vetoketjun vedintä. Värivaihtoehtoja on kolme: oranssi, punainen ja fuksianpunainen. Itse tykkään eniten juuri tuosta jälkimmäisestä, joka kollaasissakin näkyy.
Denim Shawlia olen haikaillut jo jonkin aikaa. Iso ja pehmeä shaali taipuisi moneen ja mielestäni tässä sinisessä on ihana värimaailma. Toinen värivaihtoehto joka kolahtaa on musta Denim, joka myös sopisi vaatekaappiini oikein mainiosti.
Tuorein ihailun kohde tässä kollaasissa on Agenda PM Damier Ebenenä. En ole ennen ollut mikään paperikalenteri-ihminen, vaan olen merkinnyt kaikki menot aina puhelimeen. Nykyään kuitenkin kun menoa on jos jonkinlaista, niin omia kuin Jerryn, on paperille merkkaaminen jotenkin selkeämpää ja ajatuksen pysyvät paremmin koossa. Niin paljoa merkintöjä ei kuitenkaan synny, että kalenterin tarvitsisi olla mikään iso, siksi PM olisi kokona mulle juuri sopiva.
Toinen huivi jonka kotiuttaisin oikein mielelläni, on shawlia paksumpi talvihuivi Logomania. Yhdeksästä eri värivaihtoehdosta lemppareita on erityisesti tämä Pearl Grey ja ruskeampi sävy Verone. Verone on tosin hieman yleisempi, joten luultavasti kallistuisin tähän kollaasissa näkyvään harmaaseen.
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, Clémence lompakko. Tämä on oikeastaan ainoa lompakko malli LV:lta Adelen lisäksi, josta pidän. Damier Ebene on lempparikuosini ja siksi valitsisin sen tähän. Clémencessä on eri värivaihtoehtoja sisukseen ja vetimeen vain Monogram kuosissa, Ebeneen on tietääkseni vain tämä punainen ja se kyllä sopii tähän mielestäni kaikista parhaiten. Jos Monogramiin päätyisin, valitsisin sisukseen luultavammin pirteän turkoosin.

torstai 20. elokuuta 2015

Khakia & Valkoista

Toinen kouluviikko lähenee loppuaan ja sain vihdoin aikaiseksi napata teille ensimmäiset kouluasu -kuvat. Ilmat ovat olleet niin lämpimät, että aamulla on saanut pukeutua todella kevyesti. En kuitenkaan osaa pitää shortseja koulussa, joten ilmavuus ja rentous on ollut koulupukeutumisessa kaiken a ja o. Lämpimillä keleillä suosin myös paljon vaaleita värejä ja siksi tänään valikoituikin päälle kaiken tämän yhdistelmää. Vaalea ilmava paita ja kevyet maastonvirheät lahkeista käärityt chinot olivat oiva asu tähän kuumaan päivään. Asusteiden kanssa halusin pitäytyä samassa vaaleassa ja neutraalissa värimaailmassa, joten laukuksi valikoitui MICHAEL Michael Korsin Jet Set vaaleassa Vanilla sävyssä. Laukun kultaisten yksityiskohtien kaveriksi sopi samalta merkiltä kultainen mk5055 -mallinen kello ja kengät olivat valkoiset H&M:n perus tennarit.


paita / Vero Moda
toppi / Gina Tricot
chinot / H&M
laukku & kello / Michael Kors




keskiviikko 19. elokuuta 2015

Jerryn syystakit

Elokuun puoliväliä mennään ja vaikka lämpötila on päivittäin melkein hellelukemissa, kyllä se syksy sieltä vielä tulee. Kauppoihin on pikkuhiljaa alkanut valumaan aina syksyisempiä vaatteita ja meilläkin on jo hyvin varustauduttu kylmempiin keleihin. Jerryn viime keväinen välikausihaalari menee vielä helposti tulevan syksyn. Postauksen haalarista löydät täältä. Haalari kun on tarkoitettu lähinnä ulkoleikkeihin hiekkalaatikolle, on meillä Jerrylle myös neljä ns. kaupunkitakkia, joita käytetään sitten nimenomaan kaupungilla tai oikeastaan aina kun ei olla siellä hiekkalaatikolla möyrimässä. 


Harmaa trikoovuorellinen ja hupullinen takki on H&M:stä ja on ollut Jerryllä käytössä jo viime keväänä. Kirkkaansininen hupullinen takki on taas uudempi tulokas, eikä sitä olla vielä keritty käyttämään. Väri on kyllä ihanan pirteä ja on kiva väripilkku muiden tummien takkien joukossa. Merkiltään takki on Palomino. 


Näistä tummemmista takeista oikeanpuolimmainen H&M:n nahkatakki on myöskin jo viime keväältä, mutta käyttökertoja ei ole kertynyt vielä montaa. Tännekkin mahtuu hyvin vaatetta alle, joten hieman viileämillä keleillä oikein mainio ja reteen näköinen! Vasemmanpuolimmainen on kaikista uusin lisä Jerryn takkikokoelmaan. Ostin takin viime viikon maanantaina H&M:ltä ja ihastuin siihen ensinäkemältä. Jerryn kokoa oli enää tämä yksi rekissä roikkumassa, joten sen enempää miettimättä vein takin kassan kautta kotiin. Tämä bomber-tikkitakki on hieman paksumpi kuin muut Jerryn syystakit ja meneekin siis loistavasti varmasti vielä loppusyksystä. En malta odottaa, että ilmat viilenee ja Jerry saa käyttöönsä tämän tikkitakin, on se sen verran makeen näköinen! :)

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Uusi arki

Moikka ja pahoittelut postaamattomuudesta! Kuten otsikkokin sen sanoo, meillä on arki muuttunut roimasti ja blogi on nyt sen johdosta jäänyt hieman taka-alalle. Viime viikonloppuna Jerry täytti 3 vuotta ja sekä lauantaina että sunnuntaina isännöimme syntymäpäiväjuhlia. Koko synttäriviikonloppu meni kaiken tekemisen ansiosta ihan hujauksessa! Synttärit eivät kuitenkaan olleet ainoa asia, jotka tekivät viikonlopusta hieman erityisen. Ne olivat myös viimeiset päivät kotona ennen kotihoidon loppumista. 
Tänään oli tosiaan kolmas koulu- ja päiväkotipäivä! Aloitimme Jerryn kanssa molemmat maanantaina ihan uuden arjen ja voin sanoa, että ollaan kyllä tykätty! Jerry on sopeutunut päiväkotiin jo kuin vanha tekijä ja itse tykkään olla ihan älyttömästi koulussa. Molemmat ollaan saatu uusia kavereita, eikä uusi arki tunnu yhtään oudolta. Olisin kuvitellut, että koulun alettua olisi haikea fiilis siitä, että en saa olla enää Jerryn kanssa kotona niinkuin ennen, mutta voin kyllä kertoa, että kolmen vuoden kotona olemisen jälkeen koulussa olo on todella virkistävää! Jerrykin tykkää niin paljon mennä ja olla päiväkodissa, joten itsellänikin on hyvä fiilis jättää hänet sinne ja mennä kouluun. 
Vaikka kaikki on alkanut hyvin ja helposti, vielä on pieni tottuminen uuteen rytmiin, aikaisin heräämiseen ja siihen, että kotiin tultaessa kello saattaa olla jo puoli viisi, kun sen jälkeen pitäisi hoitaa vielä kaikki kotityöt, ruuanlaitot ynnä muut. Pian varmasti saadaan sumplittua kaikki järkevästi ja blogillekkin jää sitten aikaa! Näistäkin tuli nyt vain tällaiset pikakuulumiset :)


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Jerryn päivän asu

Tänään on taas ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä, joten päätettiin Jerryn kanssa aamulla pakata kimpsut ja kampsut mukaan ja lähteä käymään kaupungilla. Olen ennen koulun alkua yrittänyt saada mahdollisimman paljon tehtävälistaa tyhjennettyä ja siksi meillä olikin useampia asioita tänään hoidettavana. Käytiin lataamassa bussikortti, postissa, pankissa, lelukaupassa, urheiluliikkeessä ja kuuman kesäpäivän kunniaksi pysähdyttiin vielä viilentävällä jäätelöllä. Tosiaan, koska lämpömittari näytti 23:a astetta kotoa lähtiessä, varustauduttiin me ihan vain t-paitaan ja shortseihin. Jerryllä oli ensimmäistä kertaa jalassa uudet Adidaksen tennarit ja mielestäni koko asu näytti todella kivalta (vaikka itse sanonkin), joten käytiin vielä kotiin tullessa nappaamassa muutama kuva tuosta mun kesämiehestä 

 P8054349
P8054347
P8054344

lippis - Stadium
t-paita - Palomino
collegeshortsit - s.Oliver
kengät - Adidas

maanantai 3. elokuuta 2015

Something small from LV

Moikka ja kivaa maanantaita! Tänään alkoi mun viimeinen viikko kotiäitinä, sillä tasan viikon päästä maanantaina, mulla alkaa koulu ja Jerryllä päiväkoti! Jaiks, vähän jännittää että miten se arki lähtee siitä oikein pyörimään ja miten koulussa ja päiväkodissa alkaa sujumaan. Pakko sanoa, että 3 vuotta meni kyllä ihan älyttömän nopeasti! Tämä viimeinen "loma" viikko onkin sitten kaikkea muutakuin lomailua ja rentoutumista. Jerrylle on tulossa huomenna, lauantaina ja sunnuntaina vieraita juhlistamaan 3-vuotis syntymäpäivää ja sehän tarkoittaa mulle siivoamista, leipomista, siivoamista, kaupassa käyntiä ja vielä kerran siivoamista! Sen lisäksi käydään parina päivänä tutustumassa uuteen päiväkotiin ja torstaina viedään Jerry Toys "R" Us:iin synttärilahja ostoksille. Paljon on muutakin hommaa ja kalenterista alkaa loppua kohta tila..! 

Nyt pienen kuulumiset -katsauksen jälkeen tämän postauksen itse asiaan! Leevi oli siis viime viikonlopun Helsingissä kaverinsa kanssa ja mä olin hänelle muutamaa päivää ennen vitsaillut, että kai tuot mulle sitten tuliaisia.. Lauantaina iltapäivällä sainkin sitten tekstiviestin, että "Käytiin Vuittonilla". Se ei niinkään yllättänyt, sillä olenhan mä varmaan viimeiset puoli vuotta höpissyt kyseisestä merkista, joten arvasin että Leevi haluaa liikkeessä käydä kurkkaamassa. Tätä viestiä kuitenkin seurasi erittäin epäselvä ja sumea kuva ruskeasta paperikassista. Yritin siinä sitten caps lockin avustuksella inttää, että ostiko Leevi sieltä jotain. Mua haluttiin pitää loppuun asti jännityksessä, enkä saanut vastaukseksi kuin muutaman silmää iskevän hymiön. Sunnuntai-iltana sain sitten Leevin takaisin kotiin ja samalla pääsin näkemään, että mitä ihanaa tuo kassi oikein piti sisällään...

P8034324
P8034316
P8034319
P8034322

Pienestä dustbagistä paljastui lopulta Box It Monogram rannekoru! Tykkään korusta ihan älyttömästi, Leevillä on kyllä erinomainen maku. Koru menee 3 kertaa ranteen ympäri ja napsautetaan pienellä, kuvassakin näkyvällä klipsillä kiinni. Koru on säädettävä, joten se sopii myös mun älyttömän pieneen ranteeseen kuin nakutettu. Olen super iloinen tästä rannekorusta, se on niin kaunis! Leevi sai tästä kyllä täydet pisteet 

lauantai 1. elokuuta 2015

Ripsihuollossa

Kävin aiemmin tällä viikolla taas huollattamassa ripsienpidennyksiäni ja kyllä teki huolto taas terää! Omien ripsieni kasvusykli oli taas siinä vaiheessa, että aamuisin ripsiä löytyi oikea kasa tyynyltä ja harjatessa tuntui lähtevän tuppo kerralla... 
Tällä kertaa kävin huollattamassa ripseni vanhassa tutussa Bellanassa, Tampereen keskustassa. Olen viimeisen vuoden aikana huollattanut ripsiäni muutamassakin eri paikkaa ja loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että parhaiten saan rahoilleni vastinetta juurikin Bellanassa. Sijainti on hyvä, hinta sopiva omaan budjettiin ja lopputulos aina täydellinen. 


Tälläkään kerralla ei tarvinnyt pettyä ja ripsistä tuli juuri sellaiset kuin halusin! Pituus pisimmillään 12mm 4-5 kuitua per oma ripsi. Ihanan tuuheat ja tarpeeksi näyttävät omaan makuuni. Bellana ja erityisesti ripsiteknikko Petra saa multa ehdottomasti 5 tähteä, kun tulee kyse pidennyksistä ja niiden huollosta! Suosittelen :)

Mitäs pidätte? Monellako teistä on itsellään myös ripsienpidennykset?

perjantai 31. heinäkuuta 2015

#Boyfriend

Olen monesta lukulistallani olevasta blogista bongannut tämän poikaystävä -haasteen ja koska rakastan erilaisia haasteita, pakotin tottakai Leevin vastailemaan kysymyksiin. Leevin vastaukset ovat siis lihavoituna ja niiden alta löytyy omat kommenttini. 


1. Jos tyttöystäväsi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
- Beverly Hillsin täykkärit
Beverly Hillsin täydelliset naiset on kyllä lempi tv-sarjani ja usein tulee katsottua paljon muitakin hömppäsarjoja.

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?
- Talonkastikkeen tai jonkun tomaattisen
Oikein, sinappinen on myös hyvää!

3. Mikä on hänen inhokkiruoka?
- Aika monet, maksalaatikko, pinaattikeitto
Ihan oikein, siskonmakkarakeitto on myös yksi inhokki.

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?
- Riippuu kuka maksaa, Emilia yleensä mainitsee haluavansa ottaa listan isoimman pihvin, mutta päätyy AINA loheen ja drinkkinä "joku makea missä ei maistu alkoholi"
Hahha, tämäkin totta, lohi on vaan niin hyvää! Ja mahdollisimman neitimäinen drinkki on paras, valkkari on myös hyvä vaihtoehto.

5. Mikä on hänen kengänkoko?
- 38
Kyllä.

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?
- Kalliita merkkilaukkuja
 Varmasti, aloittaisin heti jos lompakko sallisi!

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
- Herkkuja: suklaata, heseä ja sipsejä
Tämä taitaa pitää paikkansa... Kinder Bueno patukat on mun suurin heikkous!

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
- Mulla on spotifyssa Emilian soittolista...Love me like you do la la la love me.... if you want it take... tell me something i need to know. dont blame it on dont blame on it on me, blame it on night :D
Voi ei... Siis ihan biisien nimetkin olisi riittänyt! Pääasiassa kuuntelen musiikkia vain salilla, joten musiikin pitää olla nopea tempoista.

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
- Viimeisin mikä sai kehuja taisi olla Blondin Kosto 1, mutta muuten ihan hyvä leffamaku
Niin eli toisin sanoen nautin hömpästä, mutta tykkään katsoa ihan tosissaan otettavia elokuvia. Marvelin leffat on varmaan lemppareita.

10. Minkä väriset silmät hänellä on?
- Sinisen vihreät
Ihan oikein, mutta tässä Leevi kyllä lunttasi!

11. Kuka on hänen paras ystävänsä?
- Naapurin Jansku
Hahah, voi tätäkin vastausta! Niin siis paras kaverini Janina muutti ihan hiljan tuohon 500 metrin päähän!


12. Asia mitä teet usein, josta hän ei pidä?
- Tökin ja kutitan :)
Jep, tökkiminen kutittaan ja inhoan yli kaiken kutittamista. 

13. Missä hän on syntynyt?
- Vammalassa :)
Oikein, voin silti lyödä sata euroa vetoa, että tuo hymiö on jonkin sortin vinoilua...

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
- Mansikka kermakakku
Ja olisi varmasti hyvää, juustokakku olisi toinen hyvä vaihtoehto.

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monta tunteja?
- iPhonen; facebookin ja instagrammin 
No tässä kyllä pata kattilaa soimaa...! 

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
- Touhuta Jepan kanssa ja keskustella vakavista asioista
Pitää kummatkin varmasti paikkansa!

17. Mikä on oudoin ruoka mistä hän pitää?
- Ei varmasti maista mitään outoa!
Jep, pysyn siinä minkä tiedän olevan hyvä..

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
- iPhone, laukku ja Jerry
Hahhah, tämä oli kaikista paras vastaus! Ja ihan totta, kaikki kolme kulkee lähes aina mukana! 

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
- Minä
Muun muassa :D

20. Entäs piristymään?
- Herkut, loma ulkomailla, laukut
Kaikki oikein! Mutta mua piristää myös moni muu asia, esim. Jerry, hyvä salitreeni ja tietenkin hitaasti herätty aamu!

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
- Kaikkia himobloggaajia
No tämä oli vaikea, koska en itsekkään tiedä ketä ihailen. Mutta joo, onhan se ihan mahtavaa että joku on saanut rakkaasta harrastuksestaan itselleen ammatin.

22. Millainen hän on tyttöystävänä?
- Viimeisen päälle, kiukkuisena ei niinkään
Jep, pystyn olemaan kuin yö ja päivä...

23. Milloin hän tapasi vanhempasi?
- Heti seuraavana päivänä meidän tutustumisesta
Kyllä, ihan pikaisesti tosin.

24. Mikä on hänen uusin villityksensä?
- LV
Ai Leevi on muka huomannut, että haaveilen jatkuvasti uusista laukuista ja lompakoista ;)

25. Millainen on hänen kotilook?
- Rento= höntsyt ja joku mun t-paita
Jep! En pysty olemaan sekunttiakaan kotona jossain farkuissa tai muussa kireässä vaatteessa!

Joo-o, ihan hyvin Leevi suoriutui! Kyllä siinä 4 vuoden aikana tosin jo vähän jotain pitää tietääkkin, mutta thumbs up! :)

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Salilla käymisestä & Fitnessguru PWO

Olen harrastanut urheilua aivan pienestä saakka ja kokeillut paljon erilaisia liikunnan muotoja. Harrastuksiani on ollut ajansaatossa temppukoulu, ringette, hip hop, reaggeton, street dance, salsa, contemporary jazz, koripallo, zumba ja kuntosali. Tanssia harrastin kokonaisuudessaan melkein 10 vuotta. Kaksi viimeistä vuotta tanssin sm-kisaryhmässä ja 2010 vuoden kisojen jälkeen lopetin tanssin kokonaan. Olin samanaikaisesti tanssin kanssa käynyt satunnaisesti salilla ja se tuntui luonnolliselta tieltä jatkaa ja pitää liikunta osana elämää.
Pari ensimmäistä vuotta kävin salilla parhaan kaverini kanssa muutaman kerran viikossa. Naureskelemme nykyään, miten naurettavaa touhua meidän treenaaminen oli tuolloin! Kumpikaan tiennyt hölkäsen pöläystä oikeasta treenaamistyylistä, painoista, toistoista tai lisäravinteista. Puhumattakaan treenivaatteistamme! 
Tultuani raskaaksi heti 2012 vuoden alussa, pidin treenaamisesta kunnon tauon ja aloitin taas salilla käymisen Jerryn ollessa kolmisen kuukautta vanha. Tällöin salilla käymisessäni alkoi olla jo jotain tolkkua. Treenasin kunnollisin varustein, hankin sykemittarin, harjoitin tiettyjä lihasryhmiä tiettyinä päivinä, muistin alkulämmittelyt ja venyttelyn ja aloin käyttämään lisäravinteita. Siksi olinkin hyvin innoissani, kun minuun ensimmäisen kerran vuosi sitten otettiin yhteyttä Fitnessgurulta. Olen saanut heiltä yhteistyön merkeissä testiin muunmuassa shakereitä, proteiinijauheita ja -patukoita ja "fitness"nuudeleita ym. Yksi viimeisimpiä saamiani tuotteita on Fitnessgurun OnePwo pre-workout jauhe omenan makuisena. 

P7244259

Pre-workout on tarkoitettu otettavaksi noin puoli tuntia ennen treeniä. Sen on tarkoitus lisätä suorituskykyä ja antaa intensiivistä ja pitkäkestoista energiaa. Kävinkin tänään Jerryn ollessa mummulassa hoidossa, vetämässä noin tunnin treenin salilla ja otin ennen lähtöä yhden annoksen pwo:ta veteen sekoitettuna. Vaikutuksen kyllä huomasi! Alkulämmittely crosstrainerillä oli paljon energisempi ja voimaharjoittelussa sain paljon enemmän toistoja, isommilla painoilla. Koko treenin ajan energiaa oli ihan eri tavalla kuin ennen. Laitoin Leevillekkin kesken treenin viestiä, että tuntuu kuin olisin saanut supervoimat! Salin jälkeen olikin sellainen olo, että nyt on vedetty täysillä. Sanotaan näin, että kävelyni alamäkeä pitkin näytti varmasti vähintäänkin huvittavalta. 
OnePwo:ta saa siis Fitnessgurun nettikaupasta omenan ja colan makuisena. Itselläni on  omenan makuinen käytössä ja se on todella hyvä! OnePwo:n löydät täältä. 


Yhteistyössä Fitnessgurun kanssa.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kesäpäivä

Eilen meitä hemmoteltiin ihanalla kesäpäivällä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötila kohosi 25 asteeseen. Olin katsonut jo pari päivää säätiedotuksesta, että tiistai on lämmin päivä ja siksi meillä olikin suunniteltuna reissu mummulaan. Tällä kertaa mummula oli tyhjillään mummun ja pappan ollessa lomailemassa, joten me vietettiin Jerryn kanssa päivää ihan kahdestaan. Itse sain ottaa rauhassa aurinkoa sillä välin, kun Jerry leikki omia kesäleikkejään. Muistin onneksi aamulla ottaa kameran mukaan ja kuvia tulikin napsittua miltei sata. Seuraavaksi onkin siis vuorossa oikein kunnon kuvapläjäys meidän eilisestä!


Heti ensimmäisenä viriteltiin skootteri pihaan ja kruisailtiin pitkin pihateitä...

P7214162

...skopa parkkiin ja hiekkalaatikolle!

P7214169

Niin paljon leluja ja muotteja mistä valita...

P7214182

...hiekkalaatikolla saisi kulumaan vaikka koko päivän.

P7214191

Parasta on kuitenkin vesileikit omassa altaassa!

P7214208

Ja muiden kastelu tietenkin!

P7214228

Kaikkien pihaleikkien väsyttämänä oli aika lähteä kotiin päikkäreille.

P7214243

Sellainen oli meidän eilinen, kivaa oli ja Jerry nautti! Mäkin taisin saada jopa vähän väriä pintaan. Jerry oli leikkimisestä ja lämpimästä ilmasta niin poikki, että sain kotona vielä 2 tuntia omaa aikaa (tämän postauksen tekemiseen) kun poika simahti päikkäreille.

Mitä te teette, lasten kanssa tai ilman, lämpimän aurinkoisen päivän sattuessa?

maanantai 20. heinäkuuta 2015

The Liebster Award

Moikkamoi ja kivaa maanantaita kaikille!
Sain Siniltä tämän "The Liebster Award" haasteen ja koska tykkään kovasti kaikenlaisista haasteista ylipäätään, tartuinkin tuumasta toimeen. The Liebster Awardin ideana on siis tuoda näkyvyyttä niin pienille kuin uusillekkin blogeille. Bloggaaja antaa haasteen aina toiselle bloggaajalle ja tärkeää on, että haastetulla on enintään 200 bloggerin kautta kirjautunutta lukijaa.

The Liebster Award:n säännöt:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa. 
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster awardia ansaitsevaa bloggaajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimeämillesi bloggaajille.

Lempi asia huoneestasi? 
- Mun kohdalla puhutaan nyt asunnosta ja lempiasia täällä on varmaanki meidän uusi sohva. Tämä uusi on ihanan pehmeä, sopii meidän sisustukseen ja on tarpeeksi iso meille kolmelle. Vanha ei ollut mitään näistä!

 Onko sinulla lemmikkejä, jos on kerro niistä tai jos ei ole niin minkä eläimen haluaisit ja miksi? 
- Tällä hetkellä meillä ei ole lemmikkiä, eikä kyllä enää hankitakkaan. Leevi on allerginen ja niistä on kuitenkin aina oma vaivansa.

Lempi tv-sarja?
- Game of Thrones on ehdoton lemppari! Nyt uutta tuotantokautta odotellessa ollaan katsottu True Detectiveä joka on myös todella hyvä.

 Miksi aloitit blogin pitämisen?
- Luin paljon muiden blogeja ja pyörittelin jonkin aikaa ajatusta perustaa oma. Yksi päivä tartuinkin sitten tuumasta toimeen!

 Millaiset ihmiset kiinnittävät sinuun huomion?
- Hmm, tämä on hieman hankala kysymys siitä syystä, että puolet ajasta en tiedä kuka minuun on kiinnittänyt huomionsa. Toivottavasti edes normaalit ihmiset, eivätkä ketkään hullut raiskaajapsykopaatit!

 Mitä asioita pelkäät?
- Eniten pelkään sitä että läheisilleni sattuu jotakin, varsinkin Jerrylle. Se on ehdottomasti pahin pelkoni. Muita pelottavia asioita on käärmeet, hämähäkit, neulat, yksin kulkeminen pimeällä ja ilmapallojen poksahdus.

 Jos olisit jokin väri, mikä olisit?
- Varmaankin valkoinen tai jokin haalea persikka tai roosa.



 Mitä sivustoja eniten käytät?
- Bloggeria ja Facebookkia.

 Onko huoneesi yleensä siisti vai sotkuinen?
- Puhutaan taas meidän asunnosta... Sanotaan, että jotain siltä väliltä! Joka päivä täällä saisi siivota jos jaksaisi.

 Kaipaatko jotain ihmistä menneisyydestä?
- Iskän entisen kihlatun kanssa toivoisin olevani tekemisissä. Monesti olen miettinyt ottavani yhteyttä, mutta enpäs oikein tiedä mistä aloittaisin. Ehkä joku päivä...!

 Mitä toivot loppuvuodelta?
- Toivon että elokuussa alkava koulu ja Jerryn päiväkoti alkaa sujumaan hyvin ja saadaan kumpikin uusia kavereita. Loppuvuodesta pitäisi viimein koittaa mun monta vuotta odottamani leukaleikkaus. Toivon että leikkaus menee hyvin ja että toipuminen menisi yhtä hyvin kuin ensimmäisesta pienemmästä leikkauksesta.


11 Kysymystä haastamilleni blogeille:
1. Lempi juhlapäiväsi?
2. Unelma-ammattisi?
3. Maa johon haluaisit matkustaa?
4. Paras luonteenpiirteesi?
5. Luonteenpiirre jota arvostat eniten toisessa ihmisessä?
6. Kolme asiaa jota tekisit jos voittaisit lotossa?
7. Jos saisit yhden päivän ajan olla kuka tahansa, kuka olisit?
8. Lempivaatekauppasi?
9. Jos saisit käyttää vain yhtä asua koko loppuikäsi, millainen se olisi?
10. Mitä vaaditaan mielestäni hyvältä blogilta?
11. Oudoin tapasi?

Haastan kaikki blogia pitävät lukijani joilla on alle 200 kirjautunutta lukijaa! Haasteen tehtyänne tulkaa kommentoimaan tähän postaukseen, haluan lukea vastauksenne :)

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Jerryn päivän asu

Siitä onkin varmaan jo yli vuosi, kun olen tehnyt viimeksi Jerryn päivän asu -postauksen! Tämäkin asu on itseasiassa eiliseltä, mutta se ei varmaan ole niin justiinsa.. Meillä oli eilen postissa ja ruokakaupassa käyntiä ja koska oli ihanan lämmin ilma, saatiin vetää shortsit ja t-paidat päälle. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun Jerry sai jalkaansa nämä uudet persikkaiset chino-shortsit. Mielestäni tosi kiva piristys kesäisiin asuihin, ei pojilla kuitenkaan aina tarvitse olla sinistä tai vihreää! Jerrykin tykkäsi näistä kovasti, sen verran hän ennen uloslähtöä niitä peilaili :)


lippis / Stadium
t-paita / H&M
shortsit / H&M
kengät / Puma

torstai 16. heinäkuuta 2015

Tallinnan ostokset

Joku saattoikin Instagrammista huomata, että meillä viikonloppua vietettiin Suomenlahden toisella puolella Tallinnassa. Jerryn ollessa äitini tykönä yökylässä, me saatiin Leevin kanssa hieman kahden keskistä aikaa. Lähdettiin tosiaan tälle meidän minilomalle heti perjantaiaamusta ja palattiin takaisin kotiin sunnuntaina iltapäivällä. Viikonloppu riitti kyllä tähänkin reissuun oikein hyvin, noinkin tutussa kaupungissa pari yötä on aivan riittävä aika! Hotellina meillä oli vanha tuttu ja hyväksi todettu Nordic Hotel Forum, joka sijaitsee siis aivan ydinkeskustassa Viru Keskusta vastapäätä. Heillä on todella mukavat huoneet ja aamupala on aivan loistava! Ylimmästä kerroksesta löytyy uima- ja poreallas ja kuten arvata saattaa, siellä me saatiin aika hyvin kulumaan heh! Altaalla rentoutumisen lisäksi aika kului vanhaakaupunkia kierrellen ja ostoksilla. Viru Keskus sekä Bershka, Pull and Bear ja Stradivarius ovat jo tuttuja aikaisemmilta lomilta, mutta tällä kertaa päätimme vielä niiden lisäksi käydä noin 10 minuutin ajomatkan päässä olevassa Ülemiste keskuksessa. Sieltä löytyi taas uusia ja ennestään tuntemattomia vaatekauppoja joissa oli kiva kierrellä. 
Kaiken kaikkiaan tuli kyllä tehtyä mielestäni oikein kivoja ostoksia. Pari juttua mulla oli merkattuna ostoslistaan reissua varten ja itse asiassa löysinkin niistä jokaisen, mutta muuten shoppailimme aika vapaasti. Hyvät kelitkin suosi meitä, joten oli kyllä kiva kierrellä kaupungilla. Mutta nyt asiaan, eli niihin ostoksiin! 


New Yorkerista löytyi kaksi hihatonta paitulia. Ostin heti ensimmäisenä päivänä tuon valkoisen ja hotellilla totesin sen olevan niin kivan näköinen ja mallinen, että käväisin vielä lauantaina hakemassa saman sinisenä. Näillä oli hintaa 10€ per paita.

Zarasta löysin juuri sen mitä sieltä lähdin etsimäänkin, eli farkut. Nappasin nämä tummat perus farkut heti ensimmäisenä päivänä ja käytin niitä koko viikonlopun. Farkkukangas on ihan älyttömän joustavaa ja pehmeän tuntuista, ja siksi nämä ovatkin mukavimmat farkut mitä omistan! Simppeli valkoinen neuletakki löytyi viimeisenä päivänä noin tuntia ennen lähtöä takaisin Suomeen. Uusi valkoinen neuletakki on ollut etsinnässä ja nyt onnistuin löytämään sen vielä alesta! Farkuilla oli hintaa 25€ ja neuletakilla 17€.

New Yorkerista löytyi myös tämä musta trikoinen mekko. Omistian vain kaksi mekkoa ja molemmat ovat suht juhlavia, joten tämä oli ihan hyvä lisä vaatekaappiin. Asusteista vaihtamalla tästäkin saa loihdittua siistin myös iltamenoihin. Mekon hinta oli 15€.

Jerrylle ostin Reservedistä syksyä varten muutaman pitkähihaisen trikoopaidan. Nämä tulivat tarpeeseen, sillä pitkähihaisista on suurinosa mennyt jo pieneksi ja päiväkodissa näitä kuluu varmasti monta! Keskimmäisellä oli hintaa 8€ ja reunimmaisilla 5€ per paita.

Ülemisten kauppakeskuksessa vastaan tuli ihan uusi vaatekauppa, Sinsay. Ihan älyttömän edullinen liike, olisin varmasti ostanut enemmänkin tavaraa mutta oltiin tehty jo tosi pitkä päivä ja jalat pyytelivät jo hieman taukoa. Nämä olohousut lähtivät kuitenkin mukaan ja nämä olivat 15€ per housut.

Sain ruksittua ostoslistalta myös uudet mustat bikinihousut, kun löysin nämä New Yorkerista 8 eurolla. Näissä on mielestäni kiva pieni yksityiskohta kummallakin sivuilla! Kaubamajassa, niinkuin kaikkialla muuallakin, oli meneillään ale ja sielät löytyi kaikkea pientä tarpeellista. Olen pihdannut uuden kulmavärin ostoa jo parisen kuukautta ja nyt löysin sen alesta hintaan 5€. BYS:in meikkisiveltimet löytyivät myös alesta ja kabukilla oli hintaa 5€ ja luomivärisiveltimellä 2€. Pieni matkakokoinen hiuslakka löytyi myös parilla eurolla. 

Sellaisia ostoksia tällä kertaa! Itse olen tyytyväinen ja löysinkin monta sellaista juttua, jotka oli tarkoitus ostaa kuitenkin. Nyt oli vielä sopivasti alennusmyynnit meneillään, joten sekin oli vielä iso plussa!

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kenkälöytöjä alesta

Alennusmyynnit on nyt täydessä vauhdissa jokaikisessä vaatekaupassa, joten mikä olisikaan parempi hetki tehdä tarpeellisia ostoksia syksyä varten! Itse en syksylle tarvitse mitään uutta, mutta Jerry kun vain kasvaa kasvamistaan, tarvitsee kaiken aikaa olla ostamassa uutta. Keväällä ostettu välikausihaalari pitäisi olla vielä syksyllä sopiva, samoin välikausilenkkareidenkin, mutta parit tarpeelliset kengät jäävät kyllä kesän lopulla pieneksi. Monet Jerryn kengät olen tähän asti löytänyt Zalandolta ja sinne menin tälläkin kertaa selailemaan. Heillä oli todella hyvät alet koskien lasten vaatteita ja kenkiä, eikä mennyt kauaakaan kun löysin etsimäni. 


Kaksi paria syyskenkiä saapui eilen postiin ja kummatkin juuri sopivat! Be Onlyn Timouss kumisaappaat Jerryltähän löytyvät jo, mutta nämä ovat olleet niin hyvät, että tilasin ne uudestaan vaan yhtä isommassa koossa. Adidaksen Gazelle tarralenkkarit tilasin mustien korkeavartisten conssien tilalle, jotka ovat menneet jo pieneksi. Jerry sai mummulta ja pappalta keväällä tuliaisiksi Puman mustat mokkanahkaiset sneakersit, hyvin samannäköiset kun nämä addut, joten meillä on ollut tähän asti vain yhdet "kaupunkilenkkarit! Tarrat on hyvä yksityiskohta, sillä Jerry saa nämä laitettua helposti itse jalkaan.
Nämä kaksi kenkäparia löytyivät siis Zalandon alesta ja olivat kyllä mielestäni tosi edulliset. Kumisaapaat olivat 19 euroa ja Adidakset 25 euroa, 44 euroa kaksista kengistä ei ole kyllä paha!

Oletteko te tehneet hyviä alelöytöjä?



maanantai 22. kesäkuuta 2015

Rahankäytöstä ja säästämisestä

Moi! Mun blogia pidempään lukeneet saattavat muista, että olen muutamaankin otteeseen maininnut olevani aika pihi ihminen. Tai vähintäänkin super tarkka rahoistani. Mä muistan olleeni samanlainen jo ihan pienestä pitäen. 

Multa ei koskaan lapsuudessa puuttunut mitään ja vaikka tilanne olisi ollut mikä tahansa, sain aina juuri sen mitä tarvitsin. Sain myös paljon sellaista, mitä en tarvinnut vaan ainoastaan halusin. Silti mulle on pienestä asti opetettu, että raha ei kasva puussa ja sen eteen tarvitsee tehdä töitä. Sen aion myös varmasti opettaa Jerrylle. Mulla oli lapsena niin, että jos koe tai muu vastaava meni hyvin, saatoin saada jonkun pienen palkinnon, esim. rahaa tai jonkun kivan vaatteen. Muistan kun ala-asteella pappa antoi aina 10 euroa kun sain enkun sanakokeesta hyvän numeron.
Sillon kun asuttiin Texasissa v. 2006-2008, sain isäpuolelta aina rahaa erilaisista kotitöistä. Aina autonpesusta, nurmikon ajamisesta ja muista vaihtelevista hommista sain aina muutaman dollarin säästöön. Ja säästöön ne tosiaan menikin. 

Nykyäänhän mulle ei kotitöistä makseta palkkaa heh, mutta saan kuitenkin tukia ollessani Jerryn kanssa kotona hoitovapaalla. Monet varmaan tietävät, että niillä ei mitään luksuselämää vietetä, mutta oikeanlaisella taloudenhallinnalla arjen ei tarvitse olla tiukkaa. 
Mulle on muodostunut tässä vuosien varrella muutama itselleni jo ihan peruskäytäntö rahankäytön suhteen. Joillekin nämä on ihan peruskauraa ja itsestäänselvyyksiä, mutta tiedän paljon ihmisiä jotka varmasti hyötyisivät tällaisista perus ohjenuorista. 


- Avaan kaikki saapuneet laskut samana päivänä kun ne tipahtavat postiluukusta. Tiedän, että kaikki eivät tee näin ja siten saattaa ihan vahingossa ohittaa jonkin eräpäivän ja nostattaa laskun summaa 5 euron muistutusmaksulla.
- Kun "palkkapäivä" koittaa, maksan heti pois kaikki saapuneet laskut ja vuokran.  Sitten kun kaikki on maksettu, näen tasan tarkkaan mikä on mun budjetti loppukuukaudelle. 
- Laitan joka kuukausi rahaa säästöön. Sillä ei ole väliä onko se 5e vai 50e minkä saat säästöön, koska pienikin summa kasvattaa aina pottia.
- Yhteen aikaan tehtiin niin, että ostettiin aina kuun alussa viisi 50euron lahjakorttia S-markettiin ja käytettiin ne pelkästään ruokaostoksiin. Kun oli selkeä budjetti, ei tullut ikinä ostettua mitään "turhaa" kauppalistan ulkopuolelta. Tämä toimi meillä tosi hyvin, eikä koskaan mennyt yli budjetin. 
- Suunnittelen aina ennen kauppaan menoa tulevien päivien ruuat. Kirjoitan kauppalistaan kaikki tarvittavat ruokatavarat ym. ja menen sen mukaan. Yleensä jos menen ns. sokkona kauppaan, tulee ostettua kaikkea tarpeetonta.
- Tarjoushaukka kun olen, käyn yleensä hakemassa kaupasta tarjouksessa olevia tavaroita vaikka ne eivät olisikaan loppu. Perus käyttötavaroita kuitenkin kuluu koko ajan ja niitä tarvitsee jokatapauksessa ostaa vanhan loppuessa.
- Jos en tarvitse jotain tavaraa, niin kiertoon vaan! Olen kova nettikirppistelijä ja olen saanut hyvät rahat myydessäni omia ja Jerryn vanhoja vaatteita ja muuta turhaa tavaraa täälllä kotona. 
- Kaupassa käydessä kannattaa kiinnittää huomiota kilo- ja litrahintoihin. Edulliselta kuullostava 2 euron leikkelepaketti ei välttättä olekkaan enää niin edullinen kun sen kilohinta on 12 euroa.


Siinä muutama ohjenuora joita noudatan omassa rahankäytössäni ja vaikka tuet eivät ole päätähuimaavia, oikealla taloudenhallinnalla pötkii kyllä pitkälle. Eikös se niin mene, että ei ne suuret tulot vaan pienet menot? ;)