maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kevään merkki

Moikka taas pitkästä aikaa! Siitä onkin jo hetki kun olen teille viimeksi kirjoitellut. Viimeisin postaus oli tulevasta välikausihaalarin ostosta ja itseasiassa kävimmekin heti seuraavana päivänä haalarin ostamassa! Mun piti se tulla teille heti esittelemäänkin, mutta sitten sairastuin johonkin ihan kamalaan vatsatautiin ja olin vuoteen omana monta päivää. Pöpön jälkeen olo oli pitkään vielä todella uupunut, koska en pystynyt syömään mitään koko aikana. Tässä siis tuli sekä tahatonta että tahallista taukoa ja on kyllä pakko myöntää, että oli ihan mukavaa olla miettimättä blogia. Nyt ajattelin kuitenkin palata takaisin sorvin ääreen ja mulla onkin teille jo muutamia postauksia luonnoksissa odottelemassa.

Käväisin noin viikko sitten ottamassa taas ripsienpidennykset. Tarkalleen ottaen volyymipidennykset. Volyymit mulla oli myös viime vuonna ja koska tykästyin niihin niin kovasti, halusin ne myös täksi kesäksi. Volyymit ovat omille ripsilleni tarpeeksi kevyet, mutta niistä saa samaan aikaan ihanan tuuheat. Sopii mulle paremmin kuin hyvin! Pituutta laitettiin taas 9-11mm välillä ja 3-4 kuitua per oma ripsi ja lopputulos on juuri sellainen mistä pidän. Vähän näissä on vielä totuttelemista, ero entiseen on kuitenkin aika huomattava :D Kyllä näistä kuitenkin on meikkauksessa suuri apu, eikä kesälläkään tarvitse kuin vähän värjätä kulmia ja se on siinä! Niin, eikä tarvitse pelätä ripsarien valumista poskille kuumana kesäpäivänä! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti